TIEDOTE 9.12.2009
Julkaisuvapaa heti
Poets of the Fall mukana hittipelissä
Poets of the Fall -yhtyeen kappale on mukana odotetussa Alan Wake
-pelissä. Psykologisen toimintatrillerin tapahtumien taustalla soi
eeppinen kappale War, joka löytyy myös yhtyeen maaliskuussa
julkaistavalta neljänneltä albumilta.
Suomalaisen pelitalon Remedy Entertainmentin kehittämä Alan Wake
saapuu markkinoille keväällä 2010. Alan Wake on yksi kaikkien aikojen
suurimmista suomalaisista viihdealan tuotteista, ja kansainväliseen
levitykseen julkaistavalta peliltä odotetaankin suurta
maailmanlaajuista menestystä. Jännittävän ja tv-sarjamaisen pelin
julkaisijana toimii Microsoft.
Remedy Entertainment on tehnyt yhteistyötä aiemminkin suositun Poets
of the Fallin kanssa. Edellisellä kerralla syntyi kappale Late
Goodbye, joka on mukana miljoonia myyneessä Max Payne 2 -pelissä.
Kappaleelle myönnettiin tuolloin "pelimaailman Grammy", G.A.N.G.
Award, parhaasta pop-kappaleesta videopelissä. Pelin suosion myötä
myös kansainvälinen yleisö löysi yhtyeen.
"Poets of the Fallin kanssa on ollut hienoa tehdä yhteistyötä. Heidän
kappaleensa on vahva osa pelin soundtrackia ja linkittyy temaattisesti
pelin juoneen", Alan Waken kirjoittaja Sami Järvi kommentoi.
Yhtyeen laulaja Marko Saaresto jatkaa: "Onhan se hienoa olla mukana
maailmanluokan julkaisussa. Me teimme jo Max Payne 2:n, Remedyn
edellisen pelin, kohdalla yhteistyötä. Kaikki meni silloin
loistavasti, ja meille oli pelin tuomasta levikistä valtava hyöty.
Tuolloin me sävelsimme kappaleen varta vasten peliä ajatellen. Tällä
kertaa saimme vapaat kädet, joten teimme biisejä puhtaasti levyä
varten." Remedyn Sami Järvi valitsi albumin kappaleista War-nimisen
kappaleen. Hän kuunteli sen kerran ja päätös oli tehty. "Siinä on
todella voimakas tunnelma. Se ottaa haltuunsa välittömästi", Sami
Järvi perustelee kappalevalintaa.